Ostin viime viikolla lomalukemiseksi uuden pokkarin poistomyynnistä. Lisa Jewellin Se ainoa oikea. Arvelin sen olevan kevyttä, "aivot narikkaan" -tyylistä hömppäkirjallisuutta. Juuri sopivaa lomaluettavaa siis! En olisi voinut olla enempää väärässä. Onneksi.

Kirja oli kyllä mitä sopivinta lomalukemista. Mutta. Se ei todellakaan ollut kevyttä hömppää, ei ainakaan niin kevyttä, mitä nimi ja takakansi antoivat ymmärtää. Kirja oli kerrassaan hykerryttävä. Nauratti. Itketti. Hämmästytti. Mietitytti. Toisaalta teki mieli ahmia kirja yhdeltä istumalta, toisaalta jarrutella hiukan, ettei se loppuisi kesken. Minkähän kirjan uskallan ottaa seuraavaksi, ettei sen lukeminen tunnu ajan haaskaukselta tämän kokemuksen jälkeen?! ;)