Aiemmin, jos lähdin yksin reissuun, Mies jäi Sambakoneen kera Neiti Söpöä hoitamaan, huolehtimaan ruuasta, raikkaasta juomavedestä ja puhtaasta hiekkalaatikosta. Jos lähdimme yhdessä, Neiti Söpön saattoi yleensä ottaa mukaan, esim. Torpalle tai Miehen vanhimmalle siskolle. Mikäli vierailimme minun siskoni luona, Neiti Söpö "meni kylään" Miehen toiselle siskolle, joka asuu samassa kaupungissa kuin siskoni ja on itsekin kissan emäntä.

Vaikka en ns. huvireissuja kovin taajaan tee, niin voi silti olla mahdollista (varsinkin jos pääsen Projektiin mukaan), että joudun yhden yön seudun olemaan poissa kotoa ihan työasioiden vuoksi. Ja tuolloin on Neiti Söpön hyvinvoinnista huolehtiminen hiukkasen konstikkaampaa. Kissahoitolaa ei ole lähistöllä, enkä aina voi laskea Miehen varaan, että hänellä on aikaa/mahdollisuus ottaa Neiti Söpö hoidettavakseen.

Kissaa en mieluusti jättäisi yksin kotiin kuin tosiaan max. yhden yön ajaksi, mutta silloinkin pitäisi turvata Neiti Söpön ruuan saanti. Vesi ei niinkään ole ongelma, kunhan on tarpeeksi suuri juoma-astia - eikä neiti satu koheltamisellaan sitä kaatamaan nurin! :) Toki raksujakin voisi jättää isomman kupin tarjolle, mutta pahoin pelkään, että hyvän ruokahalun omaavana kissana, Neiti Söpö söisi itsensä typeräksi ihan parilla istumalla.

Onnekseni törmäsin netin kissa-keskusteluissa kissoille (ja pienille koirille) tarkoitettuun, ajastettavaan ruoka-automaattiin, jossa on kannen alla kaksi erillistä ruokakuppia, ja kansi aukeaa vasta ajastimella säädettynä ajankohtana. Loistavaa!! Pahaksi onnekseni tuollaisen automaatin löytäminen oli työläämpää kuin olin kuvitellut...

Nettikaupoista sellaisen olisi toki voinut tilata, tosin sieltä tilaaminen, tai lähinnä luottokortilla maksaminen, arvelutti. Päätin poiketa yhdessä paikallisessa eläinkaupassa - jossa ei ikäväkseni moisesta oltu kuultukaan.

Kun vierailimme viime viikonloppuna siskoni luona, päätin poiketa sikäläisissä eläinkaupoissa. Tuumin, että isommissa kaupungeissa voisi eläinkaupoissakin olla laajempi valikoima varusteita lemmikeille.

Mustista & Mirristä en valitettavasti etsimääni löytänyt... Poikkesin kuitenkin varmuuden vuoksi vielä Kaarinan Happy-Petiin. Siellä minua palveli miellyttävän tuntuinen naismyyjä, joka kertoi, että heiltä toki löytyy etsimiäni ruokinta-automaatteja, mutta valitettavasti niitä on saatavilla vasta seuraavalla viikolla. Voi ei!! Kysyin kuitenkin, voisivatko he toimittaa automaatin minulle postitse kotiin, kun olin vain viikonloppureissulla Länsi-Suomessa. Ja se onnistui!

Tänään sitten posti oli tuonut minulle ilmoituksen, että Kaarinan Happy-Petin paketti on noudettavissa. Kirmasin heti töistä kotiuduttuani lähikioskillemme, jonne paketti oli toimitettu, että pääsen esittelemään Neiti Söpölle laitetta ja testaamaan, kuinka kissaneiti siihen suhtautuu.

Ruokinta-automaatissa on kaksi erillistä, kannellista ruokakulhoa, joiden kansi voidaan ajastaa aukeamaan eri aikaan; toinen vaikkapa aamulla ja toinen illalla. Lisäksi kuppien alla on jäädytettävät geelityynyt, jotta kupissa oleva märkäruoka ei pilaannu huoneen lämmössä!

Ja tässä se nyt on: Ruokabaari MiunMaun Mukkaan :)

P9250055-1.jpg    P9250054-1.jpg

Lisäys:
Ruokabaariin mahtuu 2 x 300 ml ateria. Testikäytössä havaitsin, että kello raksuttaa aika äänekkäästi. Luukku napsahtaa (kansi nousee aavistuksen koholle, muttei aukea vielä), kun säädetty aika lähenee loppuaan, mutta kun aika on kulunut umpeen, kansi aukeaa äänettömästi - en nimittäin edes huomannut kannen aukeamista.