Viikko on tähän mennessä ollut melko raskas. Olen yleensä ottaen sikeäunista rotua eikä unenlahjoissani ole muutenkaan moitittavaa (en siis välttämättä vaadi täydellistä hiljaisuutta tai edes säkkipimeää voidakseni nukkua), vaan nyt on myönnettävä, että ainakin unenlaadussa, mutta myös määrässä, olisi toivomisen varaa.

Päätös elämänmuutoksesta painaa selvästi puntissa, myös päivisin. En oikein ole onnistunut olemaan oma itseni, sitkeästä yrittämisestä huolimatta. Olen myös huomannut selviä stressin oireita itsessäni; toisinaan tuntuu kuin vatsassa olisi rautainen solmu... toisaalta on nälkä, toisaalta taas ei oikein ruoka maistu. Toisaalta käyn ylikierroksilla, toisaalta taas täydestä tehosta ei ole tietoakaan. Epäilemättä heikohko unenlaatukin kuuluu noihin oireisiin.

Olen ajatellut helpottaa oloani aloittamalla reippaat iltalenkit - kävellen, juoksijaksi minusta ei ole koskaan ollut, liekö sitten väärät välineet vai väärä tekniikka vai kenties molemmat, mutta vielä en ole oivaltanut mikä on Se Juttu juoksemisessa. Valitettavasti reippailu on toistaiseksi jäänyt aikomuksen tasolle, sillä alkuviikko on sujunut käytännön asioiden selvittämisessä Miehen kanssa.

Paljon on vielä tehtävää, puhumattakaan henkisestä puolesta! On vain jotenkin "kivuttomampaa" aloittaa konkreettisista asioista kuin alkaa aukoa umpisolmuja henkisellä puolella. Tiedän, että se on väistämättä vielä edessä, jotta sekä Mies että minä voimme jatkaa eteen päin, mutta ihan vielä ei ole noiden solmujen purkamisen aika...

Myös työrintamalla on tulossa mahdollisesti uusia tuulia. Olen ilmoittanut kiinnostukseni erästä uutta Projektia kohtaan; perustyö ei varsinaisesti muuttuisi, mutta siihen kenties tulisi hieman uutta maustetta, uusia mahdollisuuksia... No, muutama muukin kollega on kiinnostunut samaisesta Projektista, ja paikkoja on tietenkin vain rajallinen määrä. Huomenissa meitä Projektista kiinnostuneita haastatetaan ennen lopullista päätöksen tekoa.

Hiukan jo jännittää huominenkin. Mielestäni pieni jännitys kuuluukin asiaan, sehän osoittaa vain sen, että oikeasti haluan päästä mukaan Projektiin. Jos Projekti olisi yhdentekevä, ei se herättäisi tuollaista tuntemustakaan. Sanoisin, että sama pätee myös tähän yksityiselämän muutokseen ja sen aiheuttamiin tuntemuksiin.