Tänään on kliseisesti loppuelämäni ensimmäinen päivä. Valitettavasti polkuni Miehen kanssa ajautui väistämättömään (?) umpikujaan syistä, joita en ainakaan tässä vaiheessa ala vielä ruotia. Asiat, niin käytännössä kuin henkiselläkin puolella, ovat vielä pahasti kesken, ja pyrkimykseni on saada ne edes jonkinlaiseen järjestykseen mitä pikimmiten.

Neiti Söpö on selvästi kaivannut varsinkin Sambakoneen seuraa. Ja kieltämättä niin olen minäkin, vaikka Sambakone välillä saikin sappeni kiehumaan käsilaukkutarkastuksiensa tai vastaavien tempauksiensa ansiosta... ja vaikka teininä kohtaamiseni toisen koiran kanssa jätti sikäli syvät arvet, niin henkiset kuin fyysisetkin, etten kuuna päivänä olisi voinut kuvitella kaipaavani enää yhtäkään koiraa.

Täytyy kuitenkin kaiken myllerryksen keskellä toivoa, että Neiti Söpö ja Sambakonekin sopeutuvat tähän äkilliseen elämänmuutokseen ajan myötä. Niin minäkin yritän tehdä, päivä kerrallaan.