Äskettäin työyhteisöstäni siirtyi eräs kollega oloneuvokseksi jättäen ison aukon täytettäväksi yhteisössämme. Tämä tapahtuma sai minut jälleen pohtimaan työn merkitystä.

En ole koskaan pitänyt itseäni tyyppinä, joka käy töissä vain saadakseen laskut maksettua. Toki leipä on leveämpää kuin esim. työttömänä ollessa (senkin olen pätkätyöläisenä useamman kerran kokenut), joten työn voi sanoa tuovan taloudellista turvaa. Se on kuitenkin "vähäisin" niistä asioista, joita työ minulle tuottaa.

Vaikka ns. siviiliverkostooni kuuluukin hyviä ystäviä, kavereita ja sukulaisia, tarvitsen myös työverkoston muassaan tuomia ihmissuhteita (=kollegat mutta myös muut sidosryhmät). Eittämättä työverkoston merkitys kutistuu olemattomaksi, jos työyhteisö ei voi hyvin. Tai ehkä ei sentään olemattomaksi, mutta siinä missä hyvinvoiva työyhteisö on siunaus, voi heikommin toimiva työyhteisö olla taakka, jopa eräässä mielessä kirous. Onnekseni oman työyhteisöni kohdalla ei tätä ongelmaa ole! Jollain merkillisellä tavalla suhteet työssä kuitenkin antavat aivan uudenlaista vinkkeliä kanssakäymiseen siviiliverkostoni kanssa, ja päinvastoin - kaksi aivan eri "maailmaa" ikään kuin täydentävät toisiaan.

Työ tarjoaa minulle paitsi mahdollisuuden hyödyntää taitojani ja osaamistani, mutta myös tilaisuuden oppia uutta ja kehittyä. Esimerkiksi koen onnistumisen iloa suoriutuessani jostakin vaativasta tehtävästä tai mittavasta urakasta, joudun laittamaan "pienet, harmaat aivosoluni" koetukselle ratkoessani kysymystä, johon en aiemmin ole törmännyt työssäni.

Elämäni rytmittyy, kun siihen työn myötä tulee selkeä arki ja "pyhä" (lue: vapaapäivät, lomat ym). Joku toinen voi tämän kokea jollain tapaa rajoittavana, mutta minä opin arvostamaan tätä rytmitystä työttömänä ollessani, sillä kieltämättä joskus tuntui, että kaikki päivät olivat yksinkertaisesti samanlaisia. Siitäkin huolimatta, että myös tuolloin elämääni rytmittivät erilaiset aktiviteetit.

Tiivistettynä ylläoleva vuodatus: työn täyden merkityksen oppii vasta, kun sitä ei enää ole - puuttuessaan itse työkin jättää ison aukon täytettäväksi.