Ensimmäinen varsinainen lomapäiväni on alkanut raukeissa merkeissä: pari höyryävää kupillista kahvia, että silmät oikeasti aukeavat ja pääsen käyntiin. Aamu-tv:n katsomista - mikä on todella harvinaista, sillä nykyään arkena en "ehdi" sellaiseen paneutua. Olenkohan tullut iän myötä jotenkin hitaammaksi aamutoimissani, kun vielä 6 - 7 vuotta sitten aloitin arkiaamunikin katsomalla aamu-tv:stä uutiset ja sään?! Mutta lomassa onkin parasta se, että voi tehdä niitä asioita, joihin arkena ei ole aikaa tai mahdollisuutta!

Olen odottanut tätä päivää kuin kuuta nousevaa, enkä pelkästään loman vuoksi. En pidä itseäni millään muotoa TV:n orjana, sillä nykyisestä tarjonnasta vain aniharva ohjelma tai sarja on sellainen, jota on ehdottomasti seurattava. Tähän kategoriaan lukeutuu suvereenisti Desperate Housewives - Täydelliset naiset (<- oli "pakko" linkittää!!) Ja tänään pitkä odotus palkitaan, kun sarja palaa ruutuun Nelosella klo 21:00!! Aion tuolloin istua tiiviisti television ääressä, kudin käsissä ja nauttia jokaikisestä minuutista - enkä taatusti ota vastaan yhtäkään puhelua tai reagoi ovisummerin pirinään ohjelman aikana! ;)

Sarjan nimen suomennos kuulostaa äkkiseltään ontuvalta. Kuinka ihmeessä epätoivoisista tulikaan täydellisiä?! Samaa on ihmetelty sarjaa koskevissa arvosteluissa. Mutta kuten jossakin niistä todettiin, käännös ei voisi olla osuvampi. Sarjan naiset yrittävät kukin omalla tavallaan olla täydellisiä, ehkä epätoivoisestikin... äitejä, vaimoja, rakastajia, ystäviä, naapureita... Parasta sarjassa kuitenkin on musta huumori, jota viljellään sumeilematta! Kutkuttavinta puolestaan se, millaisia luurankoja puhtoiseen lähiöön voikaan kätkeytyä. Ja voisinpa väittää, jokaisessa naisessa on ripaus sarjan päähenkilöitä (siis nimenomaan naisia, ei välttämättä miehiä) - aivan kuten oli minun toisessa, "all-time favourite" sarjassani Sinkkuelämää...